LP Courses /

Aamusivut toimivat sekä arjen että kirjoittamisen apuna

Moni meistä on kirjoittanut jossain elämänsä vaiheessa päiväkirjoja, mutta tapa unohtuu helposti arjen keskellä. Vanhoja päiväkirjoja on kuitenkin hauska lukea ja ne antavat mahdollisuuden elää hauskoja ja haikeitakin hetkiä uudelleen. Monesti kirjoittaminen on myös sillä hetkellä toiminut apukeinona asioiden käsittelemiseen. Päiväkirjan, tai itseasiassa tästä hieman tarkennetun version, aamusivujen kirjoittamisen nimeen vannoo myös luovuusopettaja Julia Cameron. Aamusivut ja päiväkirjat sopivat toki kaikille, mutta olen huomannut, että erityisesti kirjoittajat hyötyvät tällaisesta vapaammasta kirjoittamisesta ja ajatusvirrasta.

Ideat ja mielikuvitus liikkeelle

Aamusivujen idea on yksinkertainen: joka aamu, heti heräämisen jälkeen, kirjoitetaan kolmen sivun verran puhdasta tajunnanvirtaa. Miksi? Tähän on useita selityksiä. Toiset kertovat kirjoittamisen saavan ideat ja mielikuvituksen liikkeelle. Toisia kirjoittaminen rentouttaa, koska aamusivuille voi purkaa kaikki stressaavat, vaivaavat tai ikävät asiat, jolloin niitä ei joudu samalla tavoin aktiivisesti käsittelemään mielessään päivän mittaan. Monet saavat kirjoittaessaan myös oivalluksia itsestään tai elämästään.

Sivuja ei ole tarkoitus näyttää muille eikä niitä oikeastaan suositella luettavaksi itsekään – paitsi ehkä paljon myöhemmin. Aamusivujen kohdalla on todella tärkeää, että itsekritiikki ei pääse sensuroimaan mitään ajatuksia vaan kyseessä on todellakin vapaa tajunnanvirta. Koska sivuja ei ole tarkoitettu kenenkään luettavaksi, ei tarvitse olla hauska, fiksu tai muuten taiteellinen. Tekstin muodolla ei ole väliä, eikä kukaan voi arvostella tyhmimpiäkään ajatuksia. Aamusivut ovat itseasiassa juuri niille tyhmimmille ajatuksille oikea paikka, sillä näin ne saa tehokkaasti pois tärkeämpien ajatusten tieltä.

Avuksi myös kiireisinä aamuina

Toisina aamuina tekstiä tulee kuin itsestään, joskus herätessä on melkein pakonomainen tarve päästä kirjoittamaan. Toisinaan taas huomaan tuijottavat tyhjää paperia pitkänkin aikaa ja tuntuu, ettei tänään ole mitään sanottavaa. Myös näinä aamuina kolme sivua täyttyvät yllättävän nopeasti kun vain saan ensimmäisen lauseen paperille. On myös aivan ok kirjoittaa siitä, ettei ole mitään kirjoitettavaa. Kokemus on jokaiselle omanlaisensa, mutta itse huomaan usein toistuvan kaavan olevan, että kaksi ensimmäistä sivua on enemmänkin selitystä siitä, mitä elämässä sillä hetkellä tapahtuu ja kolmannella sivulla saatan päästä kiinni johonkin syvempään tunteeseen tai vaivaavaan asiaan.

Aamusivujen suurin uhka ainakin omalla kohdallani on aika. Aamut ovat kiireisiä ja ahdettu täyteen kaikenlaista toimintaa – kuten aamupalaa, meikkaamista, suihkua, vaatteiden valitsemista, koiran ulkoiluttamista ja uutisten selaamista. Lisäksi vielä haaveilen sellaisista rauhallisista aamuhetkistä, jolloin voisin vain kuunnella musiikkia ja heräillä uuteen päivään. Tätä kaikkea varten pitäisi kuitenkin herätä tällä hetkellä ennen kuutta ja toisaalta päästä sitten nukkumaan viimeistään kymmeneltä… Ei ihan onnistu, useimpinakaan päivinä. Itse olen kuitenkin päättänyt olla ottamatta aamusivuista lisästressiä, vaikka ne toisinaan jäävät väliin. Silloin kun ne aamun aikatauluun saa mahdutettua, tuntuu päivä alkavan kuitenkin paljon paremmin.

Kirjoittajan elämään kuuluvat myös fiktiiviset henkilöt

Aamusivut ovat hyvä lisä paitsi oman elämän hallintaan, myös kirjan henkilöiden tai juonikuvioiden kehittelemiseen. Erityisesti aktiivisimmassa kirjoitusvaiheessa fiktiiviset henkilöt eksyvät useinkin myös aamusivuille ja huomaan, että jokin kohta jossa olen ollut jumissa pidemmän aikaa, ratkeaa kuin itsestään. Muistan myös asioista paremmin kun olen käsitellyt niitä kirjoittamalla.

Aamusivut kirjoitan aina käsin, sillä halua erottaa ne selkeästi kaikesta muusta kirjoitustoiminnasta. Käsin kirjoittaminen on myös jollain tavalla meditatiivista ja pakottaa keskittymään siihen, mitä on tekemässä. Tätä varten minulla on itselleni mieleinen aamusivuvihko (tiedäthän, juuri sopivan kokoisia rivejä, eikä missään nimessä ruutuja) ja niitä alkaakin olla vintillä kokonainen laatikollinen vuosien varrelta. Aika kiva muisto elämästä, vaikka vielä en ole niitä uskaltautunut juuri selailemaankaan. Ehkä sitten eläkkeellä.

Comments are closed.